TUKI
044-553 3063 asiakaspalvelu@chaya.fi
Hyvin iätetty raaka eli sheng puerh tee Bulang-vuoristoalueelta. Voimakas ja luonteikas tee, jossa on ryhdikäs suutuntuma.
Bu Lang - Kuuluisa teevuori
Yunnanin alueen teellä on ollut merkittävä osa Kiinan historiassa. Viimeistää 1700-luvulle tultaessa joukko Yunnanin teealueita oli noussut erityiseen arvostukseen. Nämä tunnettiin nimellä "kuusi kuuluisaa teevuorta".
Ajan myötä puerhin tuotanto väheni merkittävästi monissa näistä alkuperäisestä kuudesta alueesta. Sittemmin kuuden kuuluisan teevuoren lista on muuttunut tarpeen mukaan. Nykyisin vakiintuneeseen listaan kuuluu myös Bulang-vuori.
Bulang on laaja hyvin vuoristoinen alue Yunnanin Xishuangbanna-prefektuurin eteläosassa, aivan Myanmarin rajan tuntumassa. Maasto on hyvin vaikeakulkuista ja harvaan asuttua, sitä hallitsevat jyrkät rinteet ja tiheä sademetsä. Juuri tämänkaltaisilla etnisten vähemmistöjen asuttamilla raja-alueilla kasvavat monet Kiinan arvostetuimmat teelaadut.
Maku ja tuoksu
Bulang-alueen tee tunnetaan erityisen vahvasta maustaan, joka voi nuorena olla liiankin karski. Tämän voimakkuuden takia Bu Langissa tuotetut sheng puerhit ovat hyviä iättämiseen.
Tuoksultaan Bu Lang Sheng Pu 2010 on kiehtovan mineraalinen. Siitä voi erottaa savua, turpeisuutta ja maaperää. Maku on terävä ja rikas, siinä on hieno terävä kärki ja raikas karvaus.
Bu Lang Sheng Pu 2010 on erinomaista juotavaa juuri nyt, mutta sopii myös hyvin iätykseen.
Haudutus: 100 °C ½-1 min. Käytä teelehtiä 2-3 g/2 dl. Seuraavilla haudutuksilla +30s/haudutus. Voi hauduttaa useamman kerran.
Määräalennus:
Osta 2 hintaan 5,87 € /kpl ja säästä 15%
Osta 4 hintaan 5,18 € /kpl ja säästä 25%
Osta 8 hintaan 4,49 € /kpl ja säästä 35%
Osta 20 hintaan 3,80 € /kpl ja säästä 45%
Osta 40 hintaan 3,11 € /kpl ja säästä 55%
Alennus annetaan kassalla.
Huom! Myymme grammamääräisesti teetä, joten tee pakataan yhteen pussiin. Esim. jos tilaatte 2 kpl edellä mainittua teetä niin se on yhteensä 50 grammaa, joka pakataan yhteen 50 gramman pussi.
Type of Store Credit value | Valitse |
---|
044-553 3063 asiakaspalvelu@chaya.fi
14 päivää peruutusilmoituksesta joka on tehtävä 14 päivän sisällä.
Kaikki yhteydet ovat SSL suojattuja.
Yli 50€ tilauksille